tiistai 18. joulukuuta 2012

Project Porsche

Operaatio Porsche kuntoon on siis aloitettu, jee! Nyt siitä on ainaki purettu ovet, konepelti ja kai helmat. En ole ihan täysin varma kun en ole sitä purkanut saati ollu mukana :'D 

Aamu aloitettiin luokassa Jarin selittäessä jotain 80-luvusta ja siitä miten se edistää projektin suunnittelua. Se olisi toki ollut järkevämpi pitää aikaisemmin koska kenelläkään ei ollut pahemmin hajua 80-luvusta ja suunnitelmien piti olla jo eilen valmiita.. Myönnän, olin väsynyt enkä muista enää puoliakaan... Silmissä kyllä häilyy vieläkin ne ylirumat hippikuteet joita Jari näytti o.O kamalaa.. 9 aikaan projektiautomme omistaja tuli käymään täällä ja meidän oli tarkoitus ottaa tarkemmin selvää minkälaista tyyliä hän autoonsa hakee. Onneksi hän kuulemma on aika avoin ideoiden suhteen, eikä sen tarvitse olla millintarkalleen pelkkää 80-lukua! 

Siinä puolella korvalla ja toisella silmällä kuunnellessa ja katsellessa aloin piirtää luonnoksia porschesta otettuihin valokuviin. Ensimmäinen ideani oli Top Gun -leffan logon pohjalta piirretty. Tai siis ensimmäinen ja ainoa ideani. Top Gunin logoa jäljitellen piirsin ne jännät paksut raidat Porschen kylkeen ja laitoin numeron 944 sinne raitojen keskelle.. Kai te tajusitte, ainakin ne jotka ovat nähneet sen leffan.. Tai ainaki kannen ja logon x)) Jari sekä Porschen omistaja tykkäsivät luonnostelmastani ja se omistaja oli kuulemma luvannu itse tilata meille meidän projektipaidat! Näin mä ainakin asian ymmärsin xD

Että mua ärsyttää nää iPadit. Ma tahtoo lisata kuvia muutakun. Kakka. En saa tosta valmiista luonnostelmasta kuvaa tai ainakaa siirretty mitenkään tälle vekottimelle. Ja mun kaikki kuvat on kännykällä eikä mulla oo piuhaa et saisin ne koneelle.. Täytyy samilla tänään koittaa. Laitan luuriin muistutuksen et muistan laittaa ne kuvat tänne! Oikeesti kuinkahan monta kertaa oon luvannu et seuraavaan päivitykseen kuvia mukaan... Noh ei voi mitään.

En oo tehny tänään yhtään mitään. Tai siis joo, suunnittelin tota autoo ja logot paitoihin ja sit kirjoitin tänne mut vois mennä tukeen vaikka töitäkin, eihän tässä ole kuin tunti tehokastatyöaikaa vielä jäljellä x) paitsi että mitä mä teen, on ongelma numero 1. Onneks ongelmat on tehty ratkottaviksi! 

Minä jatkan täällä, jatkakaa te siellä, Morjes! 
@ernesti






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti